TEKOÄLY JA KASVAVA ENERGIAN TARVE?!

20.09.2024

Datakeskuksia nousee kuin sieniä sateella?!

Pohtinut tätä kasvavaa energian kulutusta ja tarvetta aiemminkin ja myönnän jääneeni tämän kanssa ihan telineisiin. Hiljattain Jari nosti tämän aiheen esiin useammalla sijoitussivustolla, joten ajattelin koostaa tekstin omista "tutkimustuloksista" ja mietteistä tänne blogiin. (Auttaa lähinnä itseäni, jos haluan palata aiheeseen, niin löydän täältä helposti.)

Vaikka energiatehokkuutta pyritään parantamaan niin on aika selvää, että datan määrän kasvu ja tekoälyn yleistyminen mitä todennäköisimmin johtaa energian tarpeen kasvuun. Tästä on lukuisia artikkeleita, jos jaksaa/viitsii googlata. Tässä yksi Powering the Ai Revolution by Morgan Stanley.

Tekoälyn ja sen myötä datakeskusten kasvava määrä ja sitä myöden lisääntyvä sähkönkulutus lienee energiayhtiöille hyvä asia, mutta tuo mukanaan myös haasteita

Yhtiöt joutuvat 

  1. mukauttamaan toimintaansa vastaamaan lisääntyvään kysyntään. 

  2. kehittämään uusiutuvia energianlähteitä  

  3. myös parantamaan verkkojen tehokkuutta ja luotettavuutta. 

Omaa innostustani energiayhtiöihin on himmannut niissä piilevä poliittinen riski, jonka olemme saaneet tuta kotimaisissa Fortumissa ja Nesteessä. Mutta kaikki tähdet viittaavat nyt alalla kasvuun joten... 

1. NextEra Energy

  • Uusiutuvan energian johtaja: yksi maailman suurimmista uusiutuvan energian tuottajista, joka keskittyy erityisesti tuuli- ja aurinkovoimaan.
  • Investoinnit innovaatioihin: Yhtiö investoi merkittävästi uusiutuvaan energiaan ja energian varastointiteknologioihin, mikä auttaa vastaamaan lisääntyvään energian kysyntään ympäristöystävällisesti.

2. Iberdrola

  • Globaali toimija: espanjalainen sähköyhtiö, joka toimii maailmanlaajuisesti ja on yksi suurimmista uusiutuvan energian tuottajista.
  • Infrastruktuurin parannukset: Yhtiö investoi voimakkaasti älykkäisiin verkkoihin ja energian varastointiin, mikä parantaa energiatehokkuutta ja luotettavuutta.

3. Ørsted

  • Merituulivoiman pioneeri: tanskalainen yhtiö, joka on keskittynyt erityisesti merituulivoimaan ja on maailman johtava toimija tällä alalla.
  • Kestävä kehitys: Ørstedin strategia keskittyy täysin uusiutuvaan energiaan ja se on sitoutunut vähentämään hiilidioksidipäästöjä merkittävästi.

4. Enel

  • Monikansallinen yhtiö: italialainen energiayhtiö, joka toimii monissa maissa ja on merkittävä uusiutuvan energian tuottaja.
  • Älykkäät verkot: Enel investoi paljon älykkäisiin sähköverkkoihin ja digitaalisiin teknologioihin, mikä mahdollistaa energian käytön optimoinnin ja hävikin vähentämisen.

5. Duke Energy

  • Yhdysvaltalainen suurtoimija: Duke Energy on yksi Yhdysvaltojen suurimmista sähköyhtiöistä, joka on investoinut merkittävästi uusiutuvaan energiaan, kuten aurinko- ja tuulivoimaan.
  • Energian varastointi: Yhtiö kehittää energian varastointiteknologioita, jotka ovat keskeisiä energiatehokkuuden ja luotettavuuden parantamisessa.

6. EDF (Électricité de France)

  • Ydinvoiman ja uusiutuvan energian yhdistelmä: suuri ranskalainen sähköyhtiö, joka yhdistää ydinvoimaa ja uusiutuvaa energiaa tarjotakseen vakaata ja ympäristöystävällistä sähköä.
  • Innovatiiviset ratkaisut: Yhtiö investoi älykkäisiin verkkoihin ja uusiutuviin energialähteisiin, parantaen samalla energiatehokkuutta.

7. Statkraft

  • Euroopan johtava uusiutuvan energian tuottaja: keskittynyt vesivoimaan, tuulivoimaan ja aurinkovoimaan.
  • Kestävä kehitys: Yhtiö panostaa voimakkaasti ympäristöystävällisiin energiaratkaisuihin ja energiatehokkuuden parantamiseen.

Talouslukuja kun katsoin (investing.com, Simply Wall st., google finance), niin monessa haussa "ykkösenä" esiin noussut Nextera Energy putosi ostoslistalta ainakin toistaiseksi.
Enel ja Iberdrola kiinnostivat, mutta jäivät aikanaan käteisen puutteessa ostamatta. Listan ulkopuolelta ovat sveitsiläiset ABBN ja Huber+Suhner olleet Simply Wall st. watchlistallani jo pitkään. Täytynee nyt kuitenkin ryhdistäytyä ja ottaa nämä uudelleen syyniin, kun kerrankin kassassakin olisi rahaa (NVIDIA myynnistä). 

"Power Up America" portfolio by Goldman Sachs 

Sijoituskerhon sivustolla Juha Kolari kommentoi Jarin postausta mielenkiintoisella kuvalla, jossa listaus viime keväällä Goldmanin julkaisemasta Power Up America -korista. 

Näitä tämän kaltaisia toimialakohtaisia "koreja" tai ETFiä kannattaa aina silloin tällöin zoomata. Joku rahastotaloa/rahastonhoitaja on jo tehnyt valintoihin liittyen mittavan työn ja sieltä kukin voi poimia omaan salkkuun ja strategiaan sopivat tai ns. parhaat päältä. 

Miten se vanha viisaus meneekään: "Tyhmä paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä".

Tässä kuitenkin tutkittavaa riittää! ->

Omat valinnat ovat vielä ihan vaiheessa, eli lähtötelineissä edelleen. On niin paljon muutakin mielenkiintoista 😅!

Mukavaa, sähköistä ja aktiviista syksyä kaikille!