MITÄ TULIKAAN TEHTYÄ?
Kalastin silliä, lohta, kuhaa ja vähän turskaa
Vuoden päätteeksi hyvä summata omat pörssitoimet. Tein vuosi sitten samankaltaisen (lyhyemmän) kirjoituksen. Pysyy tallessa mitä tein ja miksi. Näihin merkintöihin itse palaan siinäkin toivossa, että omista virheistä oppisi!
Myös tänä vuonna olen enemmän poistanut positioita, kuin avannut uusia. Hajautus on kuitenkin edelleen laaja, koska salkussa ei ole suurta painoa rahasto- tai indeksisijoituksissa. Huomioitava myös, että kokonaisuudessa on kolmen eri verotusyksikön salkut, eli kahden henkilön ja yhden yrityksen. Lisäksi on vielä yksi osakesäästötili. Painotukset ja strategiat salkuissa ovat osin erilaiset.
Kalastusvuoden 2022 toimet
POISTETTU
Dovre Senttiosake ja pysynyt sellaisena. Jäljellä olleen erän myin 0,70 (hh 0,21).
Fortum Pitkäaikainen, omassa mittakaavassa suuri omistus. Myin omistukset useammassa erässä kaikista salkuista. Syyt venäjä, venäjä, venäjä ja älyttömäksi osoittautunut Uniper-kauppa. Nythän tuo kurssi on vähän korjannut, mutta en oikeasti tiedä mitä ajatella ja miten suhtautua yhtiöön ja sen johdon toimiin, jotten luovuin. Huono maku tästä jäi!
Exxon Mobil En pysy öljyn ja siihen vaikuttavien tekijöiden perässä, liian syklinen ja arvaamaton minulle. lyhytaikainen omistus.
Kempower Annista kahteen salkkuun. Myin hyvällä voitolla, kun arvostus karkasi mielestäni älyttömäksi. Yhtiön vankka perheyhtiötausta toki hyvä. Kilpailutilanne?
Lifeline SPAC Hymmm... miksi ylipäätään osallistuin tähän antiin? Myin pois pienellä voitolla
Modulight Mikä kirjanpitosoppa! Yritin olla positiivinen, mutta lopulta luottamus meni ja myin pois 4,18€. Ei suurta tappiota. Jatkoi laskua ollen nyt 1,89€.
Nokia Voitot kotiin pienistä positioista kahdesta salkusta hintaan 5,11€ (hh. 2,81 ja 3,44). Kurssi tämän jälkeen ollut laskussa, ollen nyt 4,33€. Vaikka hyviä muutoksia organisaatiossa onkin tehty, ei vaikutus näytä heijastuvan kurssiin. On muitakin yhtiöitä kuin Nokia
PYN Elite Arvostan tämän erikoisrahaston salkunhoitajaa ja yhtiövalinnat sen sisällä ovat hienosti hajautettu. En vaan halunnut laskumarkkinassa pitää rahoja sisällä rahastossa, jonka myynti on ajoitettava ennakkoon (hankalaa, kun markkina heiluu voimakkaasti). Tästä ei myöskään tipu osinkoja, joten päätin luopua.
Qt Onneksi vain pieni positio, jonka luulin ostaneeni jo ale hintaan 54,10. Ilmassa oli jossain välissä uuden nousun merkkejä. Meinasin silloin luopua, mutta en kuitenkaan myynyt, koska toki nyt loppuvuodesta tästä oli "kivampi" ottaa tappiot vähennyksiin, heh (so not!). Ei suunnitelmissa ostaa takaisin. Ehkä oppi tässä, että luota omaan intuitioon ja myy, kun et luota nousuun.
Rapala Yhtiö ei vaan etene. Pieni positio ja pieni voitto onnistuneesti kotiin 6,08€ (hh 3,57). Ehkä joku lopulta ostaa tämän, mutta en jäänyt sitä odottelemaan.
Relais Luovuin pienestä positiosta, ei istunut omaan portfolioon. En löytänyt syitä lisätä, joten voitot kotiin ja rahat toisaalle.
Tokmanni Kustannusten nousu korkojen noston ja inflaation myötä ilmeistä. Ostovoiman heikkeneminen periaatteessa pitäisi sataa halpatavarakauppaketjuille, mutta haasteellista niiden on pitää kannattavuus. Myin pois pienellä voitolla 13,25€ (khh 12,89). Antoikin sitten pian tämän jälkeen tulosvaroituksen. Kurssi nyt 11,29€.
Volkswagen Lähdin tähän aikanaan korkealla hinnalla, kun EV buumi alkoi vetää kursseja ylös. Lisäilin laskevaan kurssiin, mutta lopulta päädyin tekemään tästä veromyyntejä. Auto bisneksessä vain paras kelpaa, eli talliin jäi Mercedes ja siitä irtautunut Daimler Truck. VW:n myin kurssin ollessa140€ ja kurssi nyt 116€.
YIT Pitkä omistus ja pitkä odotus, että tämä tuottaisi muutakin kuin osinkoa. Kolmesta eri salkusta tämä lähti +/- nolla (mh 4,58-3,85), kurssi nyt 2,46€. Rahat toisaalle. Ehkä palaa vielä salkkuun, kun rakentaminen alkaa näyttää elpymisen merkkejä?
Paljonko on paljon?
Poikkeuksellista toimintaa itselleni, koska kaikkiaan myyntejä tein liki 400K€ arvosta ja niinpä ostojakin tuli tehtyä reippaasti. Oliko kaikki myynnit tarpeen, vaikea sanoa, muutama poisto oli ehdottomasti hyvä. Myynneistä tuli sen verran voittoja, että verottaja kyllä muistaa taas tänä vuonna.
Minulle tämä vaihto on paljon! Kun strategia on osta ja hoida, niin "hoida" sisältää normisti pieniä säätöjä, poistoja ja vuoden mittaan joitain veromyyntejä. Tämä vuosi oli siis poikkeuksellinen, koska luovuin isosta Fortumista ja kohtuullisesta YIT-positiosta ja lisäksi vähensin Konetta vähän isommin (Kiina riski) + nuo yllä mainitut muut poistot. Niinpä käsissä oli ns. positiivinen ongelma, mihin sijoittaa n. 400K€ ja osa osingoista.
SIJOITUSTEN UUDELLEEN ALLOKOINTI
Mitä näistä em. myynneistä saaduilla rahoilla tuli kalastettua? Tässä vuoden 2022 aikana tehdyt merkittävimmät panostukset suuruusjärjestyksessä:
Nordea Tähän on laitettu vuoden 22 aikana paljon Fortumista vapautunutta rahaa. Halusin nostaa Nordean top-10:iin ja vuoden päätteeksi se on nyt #7. Edelleen uskon kohonneiden korkojen satavan Nordean laariin. Toki taantumassa on myös luottotappioiden riski.
AMD Tämän vuoden ostot pahasti pakkasella. Yksi nollavirhe (oma huolimattomuus) ostoissa oli huti ja nosti khh korkeaksi. Myönnän, että tämän kanssa olen juossut kurssin perässä ja yrittänyt laskea khh. Pidän salkuissa syystä, että uskon yhtiön pärjäävän jatkossa ja ehkä jo vuoden 2023 loppupuolella ollaan eri kurssilukemissa.
ASML Hyvä yhtiö, kärsii yleisestä laskusuhdanteesta, joten ei hätää. Lisännyt tätäkin ja pidän.
CapMan Finanssisektoriin lisätty. Suht vakaa ja hyvä osingon maksaja. Ostot nippa nappa plussalla, vaikka lisäysten ajoitukset eivät tänä vuonna ihan nappiin osuneet. Pitkässä salkussa pidän edelleen.
Sampo Lisätty vaikka on jo pitkään ollut kokonaisuudessa #1. Mielenkiintoista nähdä mitä Sampo tekee Mandatumin kanssa. Let the profits run.
Neste Uusiutuva energia ja investointien tulevaisuuden näkymät hyvät. Lisännyt yhteen salkuista uutena positiona. Poliittinen riski on hyvä tiedostaa (uusituvan energian tuet?). Omassa salkussa paino liki 17%, mikä on liian korkea. Neste yksi kautta aikojen parhaista sijoituksista. Seuraan kehitystä, nyt ei tarvetta enää lisätä.
Wärtsilä Iso laiva kääntyy tuskaisen hitaasti, mutta kurssi on hyvä. Lisätty, mutta yhdessä salkuista tehty toisesta päästä myös veromyyntejä.
Metsä Board Hyvät luvut, vakaa tuotto, osinko > 5%. Hyvä asema kartonkimarkkinoilla. Edelleen edullinen. Lisään.
Remedy Tähän lähdin Saulin peesissä. Alkusijoituksesta 12/2021maksoin liikaa (jälkiviisautta). Nyt lisäillyt kesäkuusta lähtien, kun haastatteluista lukenut, että Remedy on useamman analyytikon henk. koht. "suosikkiosake". He tietävät tästä selvästi jotain enemmän kuin mitä minä ymmärrän, joten tämän kortin katson ja kestän riskin.
Tehnyt muita n. 10-16 K€ lisäyksiä vanhoihin positioihin, kuten Citycon, Kesko A, UPM ja Valmet. Kaikki ovat myös kohtuullisia osinkoyhtiöitä, mitä taantumaa odotellessa en pidä huonona asiana. Uusi Aiforiakin mahtuu tähän joukkoon.
Sitten on vielä joukko pieniä lisäyksiä yht. n. 85K€:n edestä ja nekin yhteenlaskien päätyivät plussalle. Toimettomana en siis ole ollut 😅, ihan tulee hiki tätä kirjoittaessakin!
Laskumarkkinassa ostaminen on haastavaa, kun ei voi tietää missä se pohja on. Yritän tietenkin ajoittaa ja ostaa dipeistä, kuka sijoittaja ei yrittäisi 🤔. Aina kärsivällisyys ei riitä ja niin hutejakin tulee. Siksi teen ostot lähes poikkeuksetta pienissä erissä.
Mielestäni onnistuin kohtuullisesti, koska yhteenlaskettuna vuoden 2022 ostot ovat plussalla vaikka salkut muutoin sulivatkin. Saavutus tämäkin!
UUSIA yhtiöitä salkkuun
Aiforia Riskisijoitus (startup).Välissä otin pienen tappion pois listautumisannista ostetusta pienestä erästä, mutta syksyllä lähdin uudelleen mukaan. Nyt 2-3 vuotta yritän pyssyä kyydissä, ellei jokin käänne vie suunnitelmia negaatioon puolelle. Tämän riskin kestän. Tennistreeneissä olen tarkkana CEO:n kuulumisista.
Allianz Lisää vakautta ja kansainvälistä hajautusta. Maailmanlaajuisesti toimiva finanssialan palveluita ja vakuutuksia tarjoava yhtiö. Sijoitti mm. Suomeen vihreään vetyenergia yhtiö Ren-Gas:iin, mikä herätti kiinnostuksen tutkia tätä vähän tarkemmin. Lopulta avasin pienen position, jota tarkoitus kasvattaa.
Alphabet USA:n teknot lyöty alas, joten pienesti lähdin tähän mukaan ennen splittiä. Myin jo välissä pienellä voitolla, kun markkina näytti kääntyvän huonoon suuntaan. Joulukuussa uusi pieni avaus, joka vähän laskussa. Pitkällä aikavälillä uskon tämän yhtiön palveluiden ja softan vetävän, joten todennäköisesti lisäilen tätä ajallisesti hajauttaen ensi vuoden puolella. Ei kuitenkaan kiirettä.
Metsä Board Kartonkitehdas puksuttaa yötä-päivää. Tunnusluvut kohdillaan, lähes nettovelaton ja hyvä osinko. Minun kirjoissa hyvä yhtiö. Myös pääomistaja Metsä Group lisää omistustaan ja niin minäkin.
Panostuksissa loistavat poissaolollaan META:n, Microsoftin, Applen kaltaiset ulkomaiset teknojätit pl. loppuvuoden pikkiriikkinen Alphabet -sijoitus. Vielä näiden jättien "uusi aika" koittaa, luulen. Microsoft edelleen harkinnassa/tarkkailussa.
Toisaalta kaikki em. isot ovat yhdessä pienessä Global EFT -positiossani, jossa on laaja hajautus (myös eri toimialoihin) maailman johtaviin suuriin yhtiöihin. Hyvä ETF = no stress!
Tilanne 30.12.2022
Jatkossa poistan taulukosta eläkerahaston ja sijoitusasunnot ja keskityn tässä ainoastaan pörssinoteerattuihin osakkeisiin ja pariin rahastoon.
Eläkerahason siksi, että olivat yksityinen sijoitusvakuutus, jota olen jo "syönyt". En vaan ole jaksanut seurata tarkemmin, kun ei varsinaista merkitystä kokonaisuudessa. Asunnot ovat lankulla, eli olen niiden suhteen luopumassa omistamisen tuskasta. Katsotaan miten nyt totaali stopissa oleva asuntomarkkina jatkossa kehittyy, saanko ne myytyä. Ei kuitenkaan paniikkia niiden kanssa. Aika näyttää!
Salkussa on ehkä liikaakin yhtiöitä, toisaalta ei merkittävässä määrin indeksirahastoja (=ei lainkaan). SP500 indeksirahaston kautta saisi tietysti hajautuksen 500 jenkkiyhtiöön. Tykkään kuitenkin enemmän suorista omistuksista, joten edelleen en omista, vaikka olisikin vaivattomuuden ja riskin hallinnan kannalta ihan ok. Tosin SP500 laski 19,95%, eli enemmän kuin OMXH, joka päätyi 16% laskuun. Rahastoilla on kuitenkin ehdottomasti puolensa, joten never say never.
TOP-10
Ryhmän tähti oli ehdottomasti selvääkin selvemmin Orion. Muutama muukin 2022 laskumarkkinassa ponnisti YTD plussalle. Reippaista laskuista huolimatta vanhat omistukset pysynee kumulatiivisesti plussalla. Fortum oli isoin poisto, mutta muutoin en tähän settiin oikeastaan paljonkaan kaipaa muutoksia. Ehkä joku digitalisaatio-ai -yhtiö tuonne voisi tulla, mutta riittää kun ovat viidentoista joukossa. ASML ja TietoEvry siinä ryhmässä jo ovat.
TOP-10:n paino pörssiosakkeista 2022 on 68,3% vs. 2021 69,8% vs. 2020 76,2%.
Vertailuksi alla lähtötilanne vuoden 2022 alussa/2021 lopussa.
JOULUKUU
Myynnit: Aiforia 3,34-3,44, BICO SEK 98, Nextim 4,26, QT Group 42,00, MerusPower 4,00, VolksWagen 140,00, Wärtsilä 8,00.
Ostot: Aiforia 3,03 - 3,45, Allianz 201-5-201,85, Alphabet € 87,56-90,51, AMD 58,95-59,55, BICO € 9,54, Citycon 6,04-6,34, Nextim 4,16, NVIDIA148,54, Remedy 20,70-21,75, Sievi Capital 1,11, Wärtsilä 7,78.
Huomioitava, että neljä eri salkkua ja kolme eri vertousyksikköä, joten pieniä säätöjä tehty siellä ja täällä. Esim. Aiforiat keskitin nyt yhteen salkkuun. BICOsta oli järkevää tehdä veromyyntejä ja toisaalta lisätä dipistä. Lisäyksen järkevyys selvinnee myöhemmin.
Tavoitteet, varallisuus ja osingot
Vuoden 2022 tavoitteena oli kasvattaa finanssi- ja digisektoreita sekä myös megatrendissä olevaa ilmastonmuutosta/energiasektoria. Ensin mainittua, koska korkojen nousu näytti ilmeiseltä ja toista tulevaisuuden potentiaalin vuoksi ja kolmatta, koska haluan sijoittaa ilmastonmuutosta tukevaan energiaan ja kestävään kehitykseen.
Vakio tavoite on myös ollut kasvattaa vuosittain varallisuutta (osakesalkkujen arvoa) ja osinkottuloja. Ensin mainittu ei tänä vuonna tod. toteutunut, kuten jo alkuvuodesta arvelin. Jälkimmäinen kyllä, eli osinkosade neljään eri salkkuun kasvoi yhteensä n. 15K€ (netto). Kokonaisuuden osinkotulot (kolme eri verotusyksikköä) mukaan lukien listaamattoman yhtiön osingot olivat n. 100K€ (netto). Yhtiön osinkoa en tosin nosta ulos, vain henk. koht. salkkujen osingoilla eletään ja osa niistä sijoitetaan uudelleen.
Osakesalkkujen arvosta suli reilusti yli 300K€ (13,5%), kuitenkin pahimmillaan miinusta oli karvan yli 600K€. Kyllähän se hirvitti, mutta Ukrainan sodan, korkojen nousun ja yleisen taloustilanteen huomioiden, tämä miinusvuosi oli kyllä odotettu. Hirvittävä vuosi! Edes hyvin menneet ostot eivät mitenkään paikanneet isojen omistusten kovia kurssilaskuja (Kone, Kesko, Wärtsilä)! Kaikki kolme ovat myös alkavana vuotena kysymysmerkkejä?
En kuitenkaan nollaa salkkua kriiseissä, vaan elän niiden yli. Kriisiaikoina yritän olla entistä tarkempi, mihin rahat laitan ja niinpä otin riskiä vain harkitusti ja poistin "toivotaan, toivotaan osakkeita". Suojaa hain Nordeasta, Sammosta ja CapManista, joilta odotan ensi vuonnakin hyvää osinkoa ja muutoinkin tasaista menoa.
Velkavipua on salkkulimiitin muodossa edelleen henk. koht. tilillä käytössä. Se elää ostojen, myyntien ja osinkojen suhteen omaa elämäänsä. Nyt vuoden lopussa limiitti lähes all in. Yrityksellä myös vipua, mutta kohtuudella. En ole näistä huolissani.
Osakkeiden kalastaminen on mielenkiintoista ja kivaa, varsinkin kun sitä ei tarvitse tehdä yksin!
KIITOS Kalastajille hienosta yhteisestä vuodesta! Erinomaista keskustelua ja hyödyllisiä tapaamisia saman harrastuksen parissa.
Omista pörssitoimista ja talousasioista kannan aina itse vastuun, myös ensi vuonna 👌!
Uuden vuoden ennuste
In any case kaikille menestyksellistä uutta sijoitusvuotta 2023!
Stay calm and continue to invest!