HUHTIKUU
Linnut ne laulaa🎵🎶 ja räntää sattaa, taitaa tulla kevät!?
Tuleeko kevään korjausliike ja jos, niin minkälainen?
Kevät näytti sinivuokkojen myötä jo melkein tulleen etuajassa, mutta sitten sää viileni niin, että räntääkin satoi etelässä muutama päivä siten. Vanha sanonta, "kevät keikkuen tulevi" pitää tänäkin vuonna paikkansa. Myös pörssikursseissa tuntuu olevan joka vuosi samaa keväistä keikkumista, jota myös korjausliikkeeksi kutsutaan!
Ensimmäisen neljänneksen tuloskausi takana ja tulosjulkistusten myötä ei mitään suuria yllätyksiä tullut suuntaan tai toiseen. Nyt huhtikuussa sitten pohdin, tuleeko vielä se korjausliike (15-20% lasku) ja miten siihen pitäisi varautua, vai ollako tekemättä yhtään mitään?
Joka vuosi nämä korjausliikkeet tulevat ja menevät, en niihin yleensä ainakaan vanhojen omistusten suhteen näe syytä myynnein reagoida. Monesti ne ennemminkin tarjoavat hyviä lisäyksen paikkoja, joten ostoslista on hyvä olla valmiina.
YTD ja kumulatiivinen kehitys.
Seurailen YTD kehitystä lähinnä suuntaa antavana yksittäisten yhtiöiden sen hetkisestä tilasta, mutta muutoin yritän seurata yhtiötä, niiden investointeja ja tuloksentekokykyä ja katsoa yrityksen pitkän aikavälin kehitystä. Kysyn itseltäni myös, onko yhtiö edelleen viiden viiva kymmenen vuoden omistuksenkin jälkeen sellainen, että haluan pitää sen salkussa vielä seuraavat 3-5 vuotta, vaikka nyt tulisi 15% tai 20%:n korjausliike?
Kokonaisuudessa YTD kehitys huhtikuun lopussa oli about +- nolla. Tähän edelleen vaikuttaa yrityksen salkusta normaalia suuremmat myynnit ja bullet-lainan takaisinmaksu maaliskuussa. Ilman sitä olisi tämä alkuvuosi plussalla. Pientä tämä on tämmöisen perus, pitkäjänteisen (lue ei treidaaja) säästäjän salkkukokonaisuudessa ja hyvä niin. Oma henk.koht. salkku on sekin huhtikuun lopussa vain +3,4%. Ei tällä kuitenkaan treidaajiin vaikutusta tehdä 😁.
TOP 10, jonka paino huhtikuussa oli n. 68%, ratkaisee koko lailla oman kokonaisuuden kehityksen. Alkuvuoden YTD voittaja on Wärtsilä, joka +35% nousulla on TOP 10:n ehdoton tähti. Wärre, hienon nousun ansioista, ohitti listalla Koneen, UPM:n ja Nordean.
Valitettavan heikosti on alkuvuonna menestynyt sijoituksistamme #1. Sampo, jonka paino on 13,5% ja YTD kehitys -5,8%. Enpä tästä kuitenkaan ole kovin huolissani, vaan katsotaan mitä 17.5. yhtiökokous ja Mandatumin irtautuminen tuo tullessaan. Mielenkiintoista myös minkä suuruisen splitin Sampo lopulta tekee? Ehdotettu valtuutus 1:5 on kova, mutta nähtäväksi jää mikä suhde lopulta toteutetaan. Eräs kalakaverini, pokeriammattilainen jaksaa myös aina meitä taviksia muistuttaa, että ei splitti muuta yrityksen arvoa (tee siitä parempaa yhtiötä/muuta arvostuskertoimia), vain osakkeiden lukumäärä kasvaa ja yksittäisen osakkeen hinta näennäisesti laskee. Sammolla ei splitillä liene edes vaikutusta likviditeettiin, joka on aina ollut hyvä muutoinkin. Lividiteetin lisääminen on usein monen muun yhtiön "kevyt" perustelu splittaukselle.
Sammon paino on riittävä, en ole lisäämässä. Katsotaan muutokset ja niiden vaikutukset ensin. Kurssi perinteisesti nousee ennen osingon irtoamista dropatakseen sitten osingon verran kunnes sitten taas korjaa pikkuhiljaa epämääräisellä aikavälillä yhtiöstä riippuen, sanoo pokeriammattilainen mitä tahansa😏.
Harmillista on myös Orionin lasku (YTD -16,8) samoin kuin metsäyhtiöiden UMP (-17,3) ja Metsä Board (-25) , joista kaksi jälkimmäistä kärsii huonosta suhdanteesta. Orioinin odotan petraavan loppuvuotta kohden. Näiden kolmen osalta lasku on ennemmin lisäyksen paikka. Kun suhdanne kääntyy, on metsäyhtiöissä nousupotenttiaalia. Jatkossa UPM saa Olkiluoto 3:n myötä merkittävästi lisää myytävää sähköä ja vielä kun yhtiön jättimäinen selluhanke Uruguaissa on jo edennyt käynnistysvaiheeseen, ei kasvua estä mikään! Upea yhtiö ja loistava johto! Pesonen tietää mitä tekee!
Em. yhtiöt ovat kaikki yhtiöitä, jotka haluan edelleen pitää salkuissa. Kumulatiivisesti TOP 10 kaikki yhtiöt ovat plussalla. Pitkä omistus siis palkitsee ei vain osingoilla, vaan hyvät yhtiöt myös kurssinousulla (esim. Neste, Kone, Metso ja Kesko) eikä pienet hetkittäiset heilahtelut näissä aiheuta toimia, vaan kuten ennenkin, pitkä peli ratkaisee! Kärjen painoa voi vähän tasata lisäämällä muita kuin Sampoa. Wärtsilästä voisi olla mahdollista jopa vähän nipistää voittoja kotiin ja hajauttaa.
Kuvassa alla näkyy luvut tarkemmin koko portfolion sektoreiden ja TOP 10:n osalta.
Ostoslista valmiina
Hyvä muistutus itselle on, että ostoissa tulisi aina pyrkiä ennakoimaan 6-12kk päähän. Oman portfolion huomioiden ostoslistani jaottelen neljään eri ryhmään.
AA: UPM ja Metsä Board, jotka nyt kärsivät heikosta suhdanteesta, tulevaisuus kuitenkin valoisa etenkin UPM:llä ja osinko lienee jatkossakin hyvä MetsäBoardilla, joka arvostuskertoimet huomioiden = kohtuu halpa. Metsä Board tosin antoi keväällä tulosvaroituksen ja heidän mukaan varoituksen taustalla on erityisesti markkinasellujen heikentynyt kysyntätilanne Euroopassa ja Kiinassa. Jos kahdesta pitää valita, niin UPM on oma valintani. Molemmat pitkään salkkuun.
A: Metso, Valmet, joilla molemmilla positiiviset näkymät ja hyvät synergiat yrityksen sisällä ja Orion, jolla prospektina prostatasyöpälääkkeen myynti/kasvu, plus Neste, jonka kasvua tukevat investoinnit ja megatrendit, on spesifisesti lisäyslistalla Lassen salkkuun.
B: Hyvää osinkoa maksavat CapMan, TietoEvry, Nordea ja vielä Kesko A, mikäli kulutustavarasektori dyykkaa. Myös SSAB houkuttaa erikoislujan teräksen tuottajana. Yhtiö on luonut nahkansa ja siitä on kuoriutumassa vakaampi ja hyvää osinkoa jatkossakin maksava yhtiö.
B-listan lisäyksille edellytyksenä jonkinasteinen korjausliike nykyisistä hinnoista.
C: Kasvua/käännettä ongin mahdollisesti Aiforiasta, Remedystä, Nokian Renkaista ja YIT:stä. Näiden kanssa kuitenkin maltilla pienin erin ja ajallisesti hajauttaen eteenpäin.
Mukava todeta, että kun katsoo mitä huhtikuussa ja aiemminkin tänä vuonna on ostettu, niin aika hyvin näitä mainittuja olen salkkuihin jo lisäillyt. Tämä ostoslista on siis ollut päässäni jo pidempään, mutta nyt kirjattu tänne blogi-tekstiinkin.
Ulkomaisista mielenkiintoista nähdä miten alas ENPH dippaa, pikkiriikkisesti lisäsin jo, mutta nyt seuraan tilannetta. Uusia tuotteita tulee markkinoille, joten pidän tämän salkussa ja saatan vielä lisätä. Mercedes Benziä jo lisännyt osinkodipistä. Uskon, että sillä osinko-% jatkossakin on korkea 7-8% ja kun yhtiön menestys markkinoilla jatkuu (vahva brändi), niin olisiko tässä vielä kurssinousullekin sijaa?
AI ja chippifirmojen suhteen luottoyhtiöitä ovat edelleen AMD, ASML, Microsoft ja NVIDIA. Voisihan tämän sektorin hajautusta laajentaa, mutta koen haasteelliseksi seurata kovin montaa ulkomaista yhtiötä. Nämä riittävät, eikä näitä ole nyt heti tarvetta lisätä. Microsoft houkuttaisi eniten, mutta katsotaan mihinkä rahat riittävät. NVIDIAn kurssi on YTD nousut jo yli 90% ja monen analyytikon mielestä arvostus karannut. Vieläkö tuota uskaltaa pitää salkussa, vai olisiko jo syytä kotiuttaa jotain? Annan vielä olla. Famous last words!
Dollarin kurssi on heikentynyt, sillä tuskin kuitenkaan on kovin paljon vaikutusta osto-/tai myyntipäätöksiin näissä minun tekemien kauppojen mittasuhteissa.
Ostoja enemmän kuin myyntejä
Maalis-huhtikuussa tileille tulleita osinkoja on tietenkin pitänyt osin uudelleen sijoittaa. En vaan osaa näemmä istua käteiseen päällä, siksi ostoja on tehty useissa pienissä erissä eri yhtiöihin hajauttaen ja olen jälleen koko lailla all in.
Uh, Nokia teki reippaamman laskun tulosjulkistuksena jälkeen, joten oli tuota jo vaikea vastustaa ja niinpä se teki paluun Lassen salkkuun. Kurssi jatkoi oston jälkeen vielä laskua, enkä oikein tiedä miksi sijoittajien luottamus yhtiöön nyt näin pettää, vaikka Nokiassa on analyytikoiden mielestä eniten nousuvaraa, peräti 46 prosenttia vuoden sisällä. Ehkä tämä pieni erä pysyy salkussa.
SSAB:tä vähän myin osakesäästötililtä mielestäni hyvään hintaan ennen osingon irtoamista ja ostin halvemmalla takaisin irotamisen jälkeen kuin mitä olin myydyt ostanut. Kummallinen "vekslaus" ja todennäköisesti ei kannattava, koska kurssi on jo aika nopeasti osin korjannut. Kaikkea pitää kokeilla ja oppirahoja maksaa. En edes samaa määrää ostanut takaisin, kun ajattelin hinnan pysyvän pidempään alle 6€. Noh, seuraillaan tilannetta, ehkä tässä vielä tulee lisäyksen paikka. Tällä kokemuksella voinen todeta, että ei minusta treidaaja tule, vaikka OST:n käyttö sellaiseen toimintaan vähän houkuttaakin, kun ei tarvitse kauppojen välissä maksaa veroja.
Tunnen omat rajani
Kalastaja-kollega Kimmo Matikaisen 900 k€:n tuloksen teko treidaamalla useamman vuoden aikana on loistavaa tekemistä, mutta hänen omien sanojen mukaan vaatinut 150 milj. €:n vuotuisen vaihdon ja salkun 75 kertaisen kierrätyksen p.a.! Sellaiseen minusta ei ole! Ammattilaisen puuhaa ja taitoa, kuin myös osaamista pitää olla. Tiedän rajani, en kykene!
Samainen toimittaja kyseli minultakin, mihin olen viimeksi sijoittanut ja ilo todeta, että molemmat Kimmon kanssa olimme UPM:n kannattajia. Omalta osaltani osallistuminen yrityksen yk:seen vielä vahvisti ajatusta sijoittaa jatkossakin UPM:ään. Oman haastatteluni otsikko ei ollut minun tiedossa. Jostain se "klikki" pitää saada, mutta totta kyllä se, että Metsä Boardia olen omasta mielestäni saanut ostettua alesta.
Kimmon haastattelusta käy ilmi, että treidaajalla on usein treidisalkun rinnalla myös pitkä salkku, mikä on ihan järkevää! Minulla siis päinvastoin, eli ison salkun rinnalla pienimuotoisesti ns. treidisalkun asemassa on osakesäästötilin salkku. Katsotaan joskus tulevaisuudessa mihin sitä olisi mahdollista näillä kyvyillä kasvattaa. Tähän asti se on ollut vähän hunningolla ja lapsipuolen asemassa, eli valitettavan vähällä huomiolla. Sinne on tullut sijoitettua olemassa olonsa aikana sallittu maksimi määrä käteistä, eli 50 k€ ja nyt sen sisällä olevien sijoitusten arvo on n. 76 k€. Haastan itseni jatkossa. Tämän salkun osalta pitää pystyä parempaan!
Yhtiökokouksia huhtikuussa
Ainoa yk mihin ehdin/pääsin huhtikuussa osallistumaan oli UPM yhtiökokous 12.4. ja olihan se super hieno katsaus yhtiön tilaan ja tulevaisuuteen! Voimakaksikko Jussi & Nalle molemmat edustivat yhtiötä tyylikkäästi Nallen pientä "tiplua" (kehuskelua ammattiliiton 6-1 voitolla) lukuunottamatta. Pesosen osaaminen ja tietotaso johtamastaan yhtiöstä on vertaansa vailla!
Vaikka sellumarkkinan alamäki nyt vähän kurittaa kurssia, niin tämän yhtiön tekemiseen on vakaa usko vielä pitkälle tulevaisuuteen. Jotenkin tuli tunne Pesosta kuunnellessa, että nyt se tuloksen teko vasta todella alkaa. Uruguaita kustannustehokkaampaa tehdasta ei ole missään maailmassa. Olkiluoto 3:sta riittää sähköä myös ulosmyyntiin jne.
UPM = ⭐️ ⭐️⭐️⭐️⭐️ yhtiö!
Ainoa huoli on mitä tapahtuu, kun tämä voimakaksikko, Batman & Robin, jää eläkkeelle. Heidän saumatoman yhteistyönsä tuloksista saanemme kuitenkin nauttia vielä pitkään, kun työpäivänsä on jo tehty.
Asuntosijoittajilla ostajan markkinat jatkuu?!
Korotkin nousevat vielä, joten mielenkiintoisia ja epävarmoja aikoja eletään. Tuuli Koivun haastattelua kuuntelin radiosta ja hän totesikin, että kyllä on inflaation talttuminen tiukassa ja 2%:n tavoite vielä kaukana useista koron nostoista huolimatta. Ruokien hinnat nousseet edelleen, eli helpotusta pieni- ja keskituloisten arkeen ei ole näkyvissä. Lisäksi kesän koron tarkistukset kurittavat asuntovelallisia. Asuntokupla ei ehkä vielä ole täysin poksahtanut paitsi osin uudisasuntojoen suhteen, joita kaupattu jo jonkin aikaa kovalla alella.
Edelleen pohdinnassa myydäkö vai pitääkö Hangon ihana pieni Studio Kanerva? Sain hieman lisäaikaa, kun nyt kevään kynnyksellä vuokrasin sen vuoden määräajaksi. Hanko on edelleen kesäisen Suomen houkuttelevimpia lomakohteita, joten siellä ei samanlaista asuntojen hintojen laskua ole nähty kuin muualla Suomessa.
Tulevaisuutta on yhtä vaikea ennustaa kuin aina ennenkin, saati tietää mitään varmaa!
Ei kuitenkaan vaadi mitään suuria meedion taitoja, jos ennustaa, että pörssikurssit, globaalista epävarmasta taloustilanteesta (inflaatio ja korkojen nostot) johtuen jatkanevat ylös alas heilumista. Maltti olisi nyt valttia. Q2 tulokset näyttävät taas heinäkuussa uutta suuntaa.
Varmuudella ennustan, että yleisesti tunnettu strateginen taktiikka "sell in May and go away" ei omalta osaltani toteudu tänäkään vuonna!
Aurinkoa keikkuvaan kevääseen!
Myynnit: Bico 55,50 SEK, SSAB 6,80
Ostot: ENPH 152€, Mercedes Benz 68,79-69,75, Metsä Board 6,36-7,39, Nokia 3,78, Nokian Renkaat 8,432-8,52, SSAB 5,89-6,51, UPM 29,77-30,79, Valmet 28,28