HEINÄKUU henkilökohtaista

Päivä vain ja hetki kerrallansa...

Rakkaan isän muisto kunnioittaen omat tunnot viimeisiltä päiviltä

Heinäkuun piti olla ihana ja virkistävä, yleensä kesän paras kuukausi. Omaa lomaakin piti olla yksi kokonainen viikko. Tämä oma lomaviikko osuu perinteisesti heinäkuun pörssin super tulosviikkoon ja on sosiaalisesti ehkä yksi Hangon vilkkaimmista huviviikoista. Olenkin aiempina vuosina nauttinut siitä, että olen lomaviikkoni voinut viettää Hangossa ja saanut käyttää omaa aikaani juuri niin kuin haluan. Pelailla tennistä, syödä silloin kun huvittaa, tavata ystäviä, golffata, tsekkailla tuloskauden kiinnostavia pörssiuutisia tai olla vain tekemättä yhtään mitään.

Tämä heinäkuu on mennyt vähän kuin sumussa. Koko kesää jo keväästä alkaen varjosti isän sairauden eteneminen ja voimiensa ehtyminen. Hyvin epävarmana lähdin lomaviikolleni. Viivästytin lähtöä sunnuntaista maanantaille ja loppupäästä suunnitelmissa oli ajaa jo perjantaina Hangosta suoraan Tampereelle isää katsomaan. Kotiasioiden piti olla järjestyksessä niin, että tämä olisi mahdollista.

Kaiken hyvän etukäteissuunnitelman päälle tuli yllättäen ja tilaamatta tyttären/omaishoidon sijaiseni, COVID-tartunta, joten kaikki meni uusiksi maanantai-iltana, jolloin olin jo Hangossa, kun tieto positiivisesta testistä tuli. Eipä mitään, vaihdettiin ns. lennosta järjestelyjä. Saksasta lomailemaan tullut kummityttöni perheineen asettui lomaviikollaan asumaan Lassen kanssa Nuottaniemeen, tyttäremme kodin sijaan. He eivät puhu suomea, mutta pärjäsivät loistavasti Lassen kanssa. Lassella oli oma kokkikin!

Osa loma-ajastani meni kuitenkin etänä kodin asioita ohjaillen ja samalla myös isä oli ajatuksissani. Hänkin soitteli heti tiistaina, että hänet on nyt siirretty Hatanpään puistosairaalaan. Hänelle annettiin enää palliatiivista hoitoa ja muutoinkin pyrittiin kaikin tavoin helpottamaan oloaan. Tästä hän ja me kaikki läheiset olimme hyvin tietoisia. 

Itku tuli kun näin isän oman päivityksen tästäkin aiheesta facebookissa. Arvostin isäni uskomattoman positiivista asennetta, mikä hänellä oli loppuun asti. Oma mieli oli kuitenkin maassa kaikista isään liittyvistä huolista niin, että kesän juhlat Hangossa eivät oikein jaksaneet kiinnostaa. Jätin Hangon rapupremierin Casinolla tällä kertaa väliin ja olin mielummin läsnä läheisille, jotka tulivat Hankoon.

Kummityttöni Elina B siis pääsi kuin pääsikin päiväretkelle perheensä kanssa Hankoon, kiitos ystäväni Elina M:n, joka meni siksi aikaa seurustelemaan Lassen kanssa Nuottaniemeen. Vietin näin ollen kaikessa rauhassa koko torstaipäivän iltaan asti veljien lasten perheiden kanssa Hanko nähtävyyksiä kierrellen ja lopuksi Plagenin rannalla rentoutuen. Hanko näytti heille parastaan!

Loppuiltana nautin omasta rauhasta pienessä, mutta viihtyisässä Hanko himassani.

Isää yritin tavoittaa tapani mukaan to aamupäivällä ja iltapäivällä hän soittikin takaisin, kun olimme juuri Camillan ja Elinan perheiden kanssa Hanko-kierroksella. Sanoin, että soitan paremmalla ajalla vielä uudelleen ja viikonloppuna nähdään. Kaikki tuntui olevan ok.

Perjantaina siivoilin ja valmistelin kotiin lähtöä. Kaikki siis lopulta järjestyi, vaikka ei ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan mennytkään. Kotiin piti nyt palata perjantaina ja ottaa Lasse sitten viikonloppuna la tai su mukaan Tampereelle. Isälle olin laittanut asiasta messenger-viestin perjantaina aamulla ja häneltä tulikin heti vastauksena peukku. Muistan ajatelleeni, että "vain peukku", ja että pitääpä soittaa hänelle myöhemmin.

Sitten kotimatkalla autosta puhelu isälle pe illalla vähän kuuden jälkeen... ja kaikki muuttui jälleen... Sairaanhoitaja vastaa ja sanoo, että puhelin on kaiuttimella... kysyn isältä vointia, en saa selkeätä vastausta, isä kuulemma nyökkäilee, tulkkaa hoitaja. Kuulen isää huonosti, kysyn uudelleen nyt hoitajalta, miten isä voi? Hetkinen hän sanoo... olen hetken pidossa, kunnes hän palaa puheluumme. Isä oli sanonut, että minua ei saa huolestuttaa eikä minulle saa soittaa, mutta nyt isä antoi luvan kertoa ja saan tietää tilanteen!

Kyyneleet virtaavat pitkin poskia samalla kun huudan puhelimeen ISÄ MINÄ TULEN, niin että isä kuulee, kun hoitaja pitää hänelle puhelinta, joka on kaiuttimella. Hoitaja sanoo, että isä nyökkää, hän on kuullut ja ymmärtänyt. Yritän koota itseni ja kuulostaa loppupuhelun ajan rauhalliselta, jotta isä ei huolestuisi, tässä varmaan kovin hyvin onnistumatta.

Soitan automatkan aikana monta itkuntäyteistä puhelua ja järjestäen asioita, niin, että saan kotiin apua, kun kummityttöni myös jatkaa matkaa lauantaina Suomen lomakohteeseensa, enkä tiedä miten pitkään olen Tampereella.

Lähdin Hangosta suoraan tenniskentältä, joten olen vielä hikisenä pelivaatteissa, kun tulen kotiin kahdeksan aikaan illalla. Nappaan Lassen mukaan suihkuun, kun kokovartalopesut ovat häneltä vieraiden kanssa jääneet väliin. Puen ja pakkaan nopeasti välttämättömät tavarat mukaan. Samalla selvitän kaikille, miten tästä eteenpäin. Lasse jää kotiin, koska olen menossa suoraan sairaalaan yöksi, enkä muutoinkaan tiedä miten pystyisin huolehtimaan hänestä Tampereella. Varmistan myös per puh osastolta, miten pääsen vielä myöhään sisään puistosairaalaan ja että voin olla siellä yötä. 

Kummityttö kysyy pitäisikö heidänkin ajaa lauantaina ensin Tampereelle Opaa (isääni) katsomaan, vai ehtivätkö viikon kuluttua lomansa päätteeksi. Sanon, että mieluummin nyt kuin myöhemmin.

Sinun untasi valvon...

Ajan Espoosta Tampereelle kuulaassa kesäillassa, kirkkaanpunaista auringonlaskua ja purppuran värisiksi värjäytyneitä pilviä ihmetellen ja miettien isää ja tulevaa yötä. 

Kello 23:00 olen isän vierellä, hän näyttää heikolta ja hauraalta. Havahtuu ja herää kun silitän poskeaan ja sanon hei isä, "Mausi" on tässä, et ole yksin. Isä vastaa hyvin heikosti ja sanoo hei kulta. Sanon, että nuku vaan, laita isä silmät kiinni ja lepää. Olemme yön vierellään ja valvomme untaan, veljeni, vaimonsa ja minä. Nuokumme epämukavissa nojatuoleissa. Hoitajat käyvät väliin kääntämässä isää, huoneessa on ahdasta, mutta kaikki sujuu rauhallisesti. Kuume tuntuu laskevan. Olen toiveikas, ehkä ei sittenkään vielä tullut eron hetki.

Hyvä päivä!

Lauantaina aamulla isä herää, kuume on laskenut yön aikana. Tulee uskomattoman hyvä päivä. Me "yököt" lähdemme kotiin syömään ja ehkä vähän nukkumaan. Isälle on tulossa muita läheisiä vierelleen, hän ei ole yksin. Kuviakin otetaan, kun Anna ja Hedrik käyvät. Isä ilahtuu kovin, kun kuulee, että pojanpoikansa avopuoliso Anna odottaa vauvaa, elämä jatkuu. Useat isän lapsenlapsista pääsevät päivän mittaan isää tervehtimään ja myös sisareni Urjalasta.

Päivällä kun palaan, isä on vauhdissa, järjestelee asioita, syö kiisseliä, mutta ei kanakeittoa. Maanittelun jälkeen maistaa lientä, mutta ei ole hyvää. Vitsailemme ja naureskelemme hänen makean persoudelleen. Hän sanoo, että sinähän sen tiedät ja vastaat minun puolesta hoitajalle. Sanon, että rakas isä, olen tuntenut sinut yli 60 vuotta. Nauramme molemmat.

Kirjastokirjoista oli myös huoli. Tuota ei saa viedä, se on kesken ja tuota en ole lukenut, tuon kolmannen voi viedä.

Isä huolehtikin hienosti asioistaan. Tietokone ja älypuhelin olivat hallinnassa. Taisi olla jo toukokuun puolella, kun hän kertoi soittaneensa Hilkka Olkinuoralle ja pyytäneensä, että tämä hänet, kun aika koittaa, siunaa. Myös paperit olivat järjestyksessä salkussa, jonka esitti minullekin Vappu-vierailumme aikana. Pankissa kehuivat, että e-laskut ja toistuvat maksut olivat isän tekemiä ja siltäkin osin kaikki hienosti hoidettu.

Lauantaina mietin jo, että nyt on pahin ohi ja taas mennään päivä vain ja hetki kerralansa... Hoitaja varoittelee, että käänne voi taas tulla nopeasti ja kyllä, selvää on, että isän tila ei tästä parane.

Jossain vaiheessa isä pyytää lääkettä, kun ahdistaa. Hoitaja kysyy, onko ahdistus henkistä vai fyysistä. Isä vastaa, että fyysistä koskettaen rintaansa ja saa pian asianmukaisen lääkkeen.

Isän hoito Hatanpään sairaalassa ja sitten viimeinen, vajaa viikko puistosairaalassa oli erinomaisen hyvää. Häntä kohdeltiin hyvin ja kunnioittavasti. Hän itse oli hätäisestä luonteestaan poiketen lopulta kärsivällinen potilas ja malttoi kuunnella lääkäreiden selvitykset tilanteesta ja antoi rauhassa tehdä kaikki tarvittavat hoitotoimenpiteet. Hän puhuteli hoitajiaan ystävällisesti ja jokaista aina nimellä. Näin hän toimi myös kotisairaanhoitajien kanssa. Olikin ilo nähdä ihan konkreettisesti, miten hienosti isän ja kotisairaanhoidon yhteispeli sujui vuosien ajan Hallituskadun kodissaan.

Vielä lauantaina illalla tilanne on niin hyvä, että isä menee rauhallisella mielellä nukkumaan ja saa uniapneamaskin kasvoilleen. Minä lähden nukkumaan Hallituskadun kotiin, veljet, toinen Kurussa, toinen Saksassa, sisko Urjalassa. Yö menee hyvin.

Sunnuntaina isä on herännyt, istunut sängyn laidalle syömään aamiaista, kunnes hoitajan mukaan valittanut huimausta ja autettu takaisin makuulle. Tajunta alkaa mennä ja saamme tiedon tilanteesta. Lähden siltä istumalta sairaalaan... veljeni ja vaimonsa tulevat myös.

Iltapäivän olen kahden isän kanssa. Et ole yksin, nyt voi jo hellittää, toistelen ja silitän päätään...

Puoli kuuden maissa laitan viestin läheisille, isän tilanne on huono. Lähtisin syömään, mutta tulen uudelleen yöksi, en haluaisi isän olevan yksin, kuka tulee? Veljeni tulee. Kaikki hyvin, sanon isälle, vaikka hän ei juuri puheeseeni reagoi.

Palaan sairaalaan puoli kymmenen maissa patjan ja tyynyn kanssa. Veljeni on siellä, Isä hengittää raskaasti, hän ei reagoi. Puolen tunnin kuluttua hengitys ei tahdo kulkea, pitäisikö nostaa sängyn selkänojaa... soitamme hoitajat paikalle. Nyt ovat viimeiset hetket, he sanoivat heti tilanteen nähdessään. Pidän isää kädestä... Hyvää taivasmatkaa rakas isä! Sunnuntaina klo 22:38

Maanantai-aamuna jätimme saapuvilla olleiden läheisten kanssa sairaalan kappelissa jäähyväiset ja näin isän viimeisen kerran. Veljeni aloitti laulun Swing low, sweet chariot... ja me muut yhdyimme siihen. 

Paluu arkeen

Facebook oli isälle monella tapaa tärkeä kanava. 90-vuotiaalla isälläni oli yli 700 facebook-kaveria. Hän käytti fb:tä lähes päivittäin liki kuolemaansa asti. Raportoi sinne viimeisen vuoden aikana avoimesti myös voinnistaan ja sairaalapäivistään. Niinpä katsoimme, että on kohtuulista tiedottaa ystävilleen poismenostaan myös sitä kautta. Maanantaina 25.7. tein facebook sivulleen päivityksen:

❤️ Isä 1.10.1931- 24.7.2022.
Rakas isämme Jürgen nukkui pois myöhään eilen illalla. Lähdön hetkellä olimme vierellään, hän ei ollut yksin. Isä oli meille rakas, hieno, upea herrasmies ja suuri positiivinen persoona, jota jäämme suuresti kaipaamaan.
Nyt oli aika lähteä, pitkä ja hyvä elämä on eletty ja viimeiset laulut on laulettu, oli aika päästä irti.

"Swing low, sweet chariot" sanoilla hän lauloi niin monen ystävänsä jäähyväisiä, joten nyt saatamme hänet matkaan hänelle niin rakkaan laulun sanoin. Samalla kiitämme teitä kaikkia hänen ystäviään, että olette olleet tavalla tai toisella läsnä hänen viimeisinä vuosinaan, jotkut teistä vuosikymmeniä. Perhe oli isälle tärkeä ja rakas, mutta te ystävät olitte elämänsä suola!

Swing low, sweet chariot,
Comin' for to carry me home;
Swing low, sweet chariot,
Comin' for to carry me home.
I looked over Jordan,
And what did I see,
Comin' for to carry me home,
A band of angels comin' after me,
Comin' for to carry me home.
Swing low, sweet..
If you get there before I do,
Comin' for to carry me home,
Tell all my friends I'm comin' too,
Comin' for to carry me home
Swing low, sweet...

Isäämme rakkaudella muistaen Mausi, Cessi, Bobi ja Cyril

PS. Suljemme isän FB-sivuston hautajaisten jälkeen. Hautajaisten ajankohdan ilmoitamme myöhemmin.

Kotona Nuottaniemessä

Muutama päivä isän kuolemasta olen kotona Espoossa. Ikävä on kova. Aamulla herään ja mietin, että mihin aikaan soitan isälle, kunnes...

Auton näyttöruudussa on kysymys, kenelle haluat soittaa? No isälle...

Avaan facebookin, mitä isä onkaan päivittänyt... 

28.7. päivitän omia tuntojani ja ikävääni:

Huomenta ❤️ isä Jürgen! Ikävä on suuri!
Kuka nyt mopoilee ympäri Tamperetta ja raportoi ja kuvaa minulle (ja kaikille FB-kavereille) Tampereen kuulumisia? Missä on katutöitä, miten ne edistyvät, ketä tuttuja oli Tammelan torilla tai mitä Laukuntorilla tapahtui. Miten letut tai mustamakkara maistuivat. Keneltä sai kyydin konserttiin (monesti Saaralta). Mikä oli konserttiohjelma ja miten siitä nautit. Kuka ystävä poikkesi sinua katsomaan, minkälainen kahvihetki oli naapurin "tyttöjen" kanssa. Miten taksipalvelu toimii, pääsitkö Villa Violaan saunomaan, oliko keskiviikon saunakassi pakattu. Miten loistava oli kirjaston kirjakassipalvelu!
Miten iloinen olinkaan tästä meidän etä-FB-yhteydestäkin!

Onnellinen siitä miten rakas ja rakastettu sait olla!
Meidän yhteys säilyy muistoissa ja sydämessä ❤️

Viime viikot ovat menneet hautajaisjärjestelyissä. Siunauksen toimittaa Hilkka Olkinuora isän toiveiden mukaan.

Tämä blogi on sijoituspäiväkirjani, mutta tuntuisi tyhjältä olla kirjoittamatta näitä tärkeitä tuntoja, jos ei muuta tarkoitusta varten, niin itselleni muistiin ja muistoksi ❤️ 

Sijoitusaiheisiin ja heinäkuun tapahtumiin palaan myöhemmin.