KESÄ & ELOKUU 

02.09.2024

 NVIDIA, NVIDIA JA NVIDIA ja voihan Suomi ja Hanko sentään!

Ensin todettava, että kyllä kesä Suomessa on ihmisen parasta aikaa!

Heinäkuun loppupuolella tein ihanan retken Espoosta Keski- ja Itä-Suomen Viljolahteen Tappuvirralle, Haukiveden rannalle lapsuuden maisemiin. Matkakumppanina oli yksi kolmesta lapsenlapsesta, iloinen ja reipas, 11 v. Eva. Meillä ei ollut montaa hiljaista hetkeä useiden tuntien ajomatkojen aikana. Navigaattorista matkan pituuden ja aikataulun seuraaminen sai aikaan sen, että kysymyksiä "kuinka pitkä matka vielä on" tai "milloin ollaan Oma perillä" ei tullut ensimmäistäkään. Matkan ajan keskustelimme pienen tytön haaveista ja unelmista, joita hän kertoili innokkaasti, kun kerrankin joku kuunteli vain häntä, eivätkä muut kaksi siskoa olleet häiritsemässä. Ajomatkat olivat mitä parhainta yhteistä laatuaikaa meille molemmille!

Matkamme ensimmäinen etappi oli vanha kotikaupunkini Tampere, jossa lounas lukio aikaisten koulukavereiden kanssa, vanhan, arvokkaan Hotelli Tammerin Bistrossa. Siitä matka jatkui Mänttään Serlachiuksen museoihin. Serachiuksen museot ja miljöö ovat todella näkemisen ja kokemisen arvoiset.  Aikaa pitäisi varata pari päivää, meillä tällä kertaa valitettavasti vain yksi iltapäivä. Mänttä on kesäisin hieno retkikohde! Suosittelen lämpimästi.

Mäntästä jatkoimme yöksi Keuruulle, Keuruun asuntokuningattaren Elinan lomakotiin. Ohjelmassa uintia ja pizzaa. Perjantaina Suomi-turnee jatkui Savon sydämeen Viljolahteen, jossa serkkujen tapaamisen lisäksi heppoja, tallihommia, koira, kissoja, paljon naurua, uintia, ratsastusta, leikkiä, kisailua, jutustelua, saunomista ja tietenkin hyvää ruokaa! 

Sunnuntaina pitkä paluumatka kotiin sujui sekin mallikkaasti kahden pysähdyksen taktiikalla. Reissun onnistuneisuuden summaa se, että matkakumppani toteaa: "Oma, ensi kesänä ollaan Savossa kokonainen viikko ja varmasti pysähdytään myös Mäntässä ja Keuruulla!".

Toisen kesän elämysmatkan tein elokuun ensimmäisenä lauantaina ystävättäreni kanssa Fiskars Summer Festivalin päätöskonserttiin Billnäsin Ruukkiin. E-P Salonen ja J-P Saraste eivät pettäneet, taitavat muusikot ja upea autenttinen ruukkimiljöö loivat tapahtumalle loistavat puitteet. Tämä vierailu näille festivaaleille ei jää viimeiseksi.

Näistä retkistä ja kulttuurielämyksistä selvittyäni olikin aika palata ns. sorvin ääreen ja koittaa ottaa selkoa mihin talous on kääntymässä ja täytyisikö tehdä jotain.

Turbulenssia

Heinäkuun loppupuolella tuntui, että kesä ALE vaan jatkuu ja kun elokuun ensimmäiset päivät avasivat myös negatiivisesti, olikin mielestäni hyvä aika aloittaa sijoitustoimet pienillä lisäyksillä. Olihan korkojen laskusta jo lupaavia signaaleja, joten ehkä talous saisi siitä kauan toivotun piristysruiskeen, vaikka toki USA:n taantumapelkoja aika ajoin myös edelleen väläyteltiin.

Olin taannoin tehnyt joitain myyntejä (kts. edellinen blogiteksti), joten heti elokuun alussa lisäsin ASMLää, Amazonia, Microsoftia ja kotimaisista Valmettia ja UPMää.

Vastapainona teknoille olin kesä-heinäkuussa lisännyt salkkuun uutena yhtiönä Banco Santanderin ja tämänkin lisäystä jatkoin elokuussa. Pankin katsotaan hyötyvän laajasta maantieteellisestä hajautumisesta, erityisesti Latinalaiseen Amerikkaan, jota pidetään sille tärkeänä kasvun ajurina. Vuoden 2024 ensimmäisen puoliskon tulokset olivat vahvat ja pankki ylitti odotukset muun muassa liikevaihdon kasvun myötä. Markkina on kuitenkin volatiili ja keskuspankkien toiminnalle herkkä ja korkomuutokset luonnollisesti myös vaikuttavat pankkeihin. Tämä ei ole "osta ja unohda" -osake.

Maanantaina 5.8. rysähti isommin ja moni ehti pelästyä pahemman kerran, kun Japanin Carry Trade toiminnan purkautuminen aiheutti liikehdintää etenkin teknologiasektorissa, mutta tarttui lasku hetkellisesti myös muihin osakkeisiin. Olihan siinä jälkikäteenkin arvioituna oston paikkoja. Oman portfolion riittävän laajan hajautuksen ansiosta sain olla rauhallisella mielellä, mitään en ollut myymässä, vaan päinvastoin ja ei siis ollut syytä paniikkiin.

Kuun alun ostojen jälkeen olikin omissa toimissa hiljaisempaa. Tuntui, että koko sijoitusmaailma vain odotti ja jännitti maailman suurimman teknologiajätin NVIDIAn Q2/2025 tulosjulkistusta (28.8. myöhään illalla) ja varmasti ihan syystä.

Rysähdyksen jälkeen tein vielä yhden lisäyksen Amazoniin ja ostin jopa pikkiriikkisen Remedyä, joka käväisi alle 17 € hinnassa. Elokuun viimeisin lisäys oli Keskon A osake. Ostovoiman vahvistumisesta saattaa Kesko hyötyä, samoin korkojen laskun myötä rakentamisen mahdollisesta elpymisestä.

NVIDIA, NVIDIA JA NVIDIA

Loppukuuta kohti rytinällä alkanut lasku jo korjasi ylöspäin. Spekuloinnit NVIDIAN tulosraportista sen sijaan kiihtyivät. Seurasin minäkin analyytikoiden lausuntoja ja niinpä ennen tulosjulkistusta mietin, että jos minkäänlainen pettymys olisi mahdollista, niin voisi olla hyvä parista salkusta, joihin NVIDIA ostettu tänä vuonna, kotiuttaa pienet voitot. Näin sitten teinkin 27.8., jolloin puolison salkusta myin koko sen pienen position ja omalle OST:lle jätin vain mikrosirun kokoisen määrän, jotta siellä ns. rivi säilyisi. Tämä tosin osoittautui myöhemmin kohtalokkaaksi virheeksi. Isoon positioon henk.koht. aot:llä en tässä vaiheessa koskenut.

Iltamyöhään 28.8. katsoin Harri Heliövaaran ja parinsa Pattenin voitokasta nelinpelimatsia ja samalla seurasin toisella silmällä NVIDIAn tulosjulkistuksen jälkeistä kansainvälistä kirjoittelua ja kommentointia.

NVIDIAn tulos oli hyvä, ylitti ennusteet, mutta kuten kävi ilmi, ei riittänyt markkinalle. Tulosta on jo analysoitu tarpeeksi, en mene siihen. Kiinnostuneet löytävät helposti googlaamalla varsinaisen raportin lisäksi aiheesta kymmeniä kirjoituksia ja analyysejä.

Pienimuotoinen katastrofi ja miten se tapahtui?!

Seuraavana aamuna kokoilin omia ajatuksia ja mietin, että ihan vähän voisi olla järkevää toissapäiväisten myyntien lisäksi myös henk.koht. salkun isosta positiosta korjata jotain voittoa kotiin, olihan tuo yli 500 % plussalla. Vielä kun analyytikot ennustivat, että jatkossa kasvun kulmakerroin loivenisi ja siihen nähden osakkeen hinta oli ainakin jossain määrin yliarvostettu ts. kurssi voisi jonkin aikaa lyhyellä aikavälillä korjata alaspäin. Lisätään tähän vielä, ehkä voisi?

Koska teen jenkkiosakkeiden kauppaa Euroopan pörssissä, päätin ryhtyä heti aamusta toimeen ja tehdä pienen vähennyksen nopeasti, paino sanalla nopeasti, ennen päivän muita askareita.

Kirjaudun Danskeen, valitsen yhtiön ja myy -toiminnon, näpyttelen rajahinnan ja kpl määrän, painan myy... ja sitten Dansken kaupankäynnin "systeemi" pyytää minua määrittämään tilin, koska NVIDiAa on edelleen pieni määrä myös OS-tilillä, enkä ollut huomannut tiliä heti alkuun valita. Teen sen ja sitten "systeemi" pyytää hyväksynnän toimeksiannolle. Hyväksyn.

Näin katastrofi onkin valmis, sillä taustalla Dansken kaupankäynnin ohjelmisto on tehnyt muutoksen jo määrittämääni alkuperäiseen kappalemäärän ja myös poistanut rajahinnan, eli ohjelma on automaattisesti olettanut, että valitsemani tilin koko position kappalemäärä myydään ja myydään vielä markkinahintaan ts. HETI! Näihin tekemiinsä muutoksiin "systeemi" ei erikseen kysy vahvistusta!

Olin "systeemin" pyynnöstä korjannut vain tilin ja hyväksynyt toimeksiannon. Kohta tsekkaan, että myynttimääräys näkyy avoimissa toimeksiannoissa. Hetkeksi silmissä ja päässä sumeni! Ei voi olla totta?! 

P E R K E L E ! Suunnitellun pienen vähennyksen sijaan K O K O positio on myyty!

Opiksi: Tämä on mahdollista jos, kuten minulla, on Danskessa hallinnassa useampi osaketili samalla tunnarilla ja näillä eri tileillä on saman yhtiön osakkeita! Toinen oppi: määritä ensin tili, jolta olet myymässä, älä aloita valitsemalla yhtiö! Virhe oli minun, mutta KYLLÄ, Dansken pitäisi ehdottomasti korjata kaupankäyntiohjelmaansa, jotta edellä kuvattua ei pääse tapahtumaan!  

Tätä myyntiä tässä mittakaavassa ei todellakaan ollut tarkoitus tehdä! Pieni tulikivenkatkuinen puhelu Danskeen on jo tehty. "Lähetän kehitysehdotuksen eteenpäin", sanoi Private Bankin asiakaspalvelija, johon minä: "tämä ei ole kehitysehdotus vaan korjausvaatimus!".

Eipä tässä mitään, elämä jatkuu ja nyt on ehkä jonkun mielestä edessä positiivinen ongelma, MIHIN SIJOITTAA kotiin käärityt voittorahat? Voittoa tuli yli kuusinumeroinen summa, joten verojakin on tiedossa. Tappioita toki kannattaa ja pitääkin nyt myydä vähennyksiin, mutta kun niitä ei kovin paljon ole.

Ääneen pohdiskelen. Minulle edellä kerrotun NVIDIA kaupan jälkeinen tilanne on suuruusluokasta johtuen uusi ja outo, koska en tod. normaalisti tee näin isoja liikkeitä pl. Fortumin myynti V-U kriisin alussa, mutta senkin tein osissa yli puolen vuoden aikajaksolla. Kaikki aiemmatkin portfolion isojen omistusten painotusten muutokset olen tehnyt aina ajan kuluessa, en koskaan kertarysäyksellä.

Arvo-osuustilini on ns. sijoituslimiittitili, eli tuo myynti kasvattaa automaattisesti merkittävästi olemassa olevaa limiittiä. Korkoa peritään vain käytössä olevasta limiitistä, eli korkosumma luonnollisesti pienenee. Korot ovat laskussa muutoinkin, joten alenisi korkokulu myös luonnollista tietä, joskaan ei näin paljon.

On myös käynyt mielessä, että voisi tuon velan antaa pienentyä pysyvämminkin, mutta jos tässä vihdoin muutaman vuoden laskettelun jälkeen lähtisi Suomenkin talous kasvuun, niin mieluusti vielä tuon rahan pitäisin sijoituksissa kiinni ja olisin markkinassa mukana.

Ennen tuota elokuun alun droppia ja NVIDIAn kohtalokasta myyntiä oli oman kokonaisuuden arvon muutos liki +14 % vs. edellinen vuosi, nyt vain +2,3 %. Kassassa tuo erotus on nyt käteisenä.

NVIDIA heilui suuruusluokassaan salkun sijoilla #2. ja #3. ja oli TOP 10 listan ehdoton tähti, mutta on nyt pahnan pohjimmaisena, sillä pikkiriikkinen määrä on vielä OST:llä. 

Onhan tämä reipas kuusinumeroinen voitto toki sijoittajaurani suurin kertarysäyksellä kotiuttamani voitto, joskin aika näyttää mikä tämän "vahingon" lopullinen vaikutus tulee olemaan. Ajatukseni oli pitää NVIDIAa vielä vuosia salkussa, joten tässä vaiheessa toki harmittaa. Joku voisi lohduttaen todeta, että parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Ehkä näin, varmuudella en tiedä?!

Salkun tilanne

NVIDIAn myynnin ansiosta pitkään kasvattamani teknojen osuus laski 24% -> 16% , rahoituksen osuu on noussut entisestään ollen nyt 28%. Vihreän siirtymän osuus myös 28% . Wärtsilä porskuttaa edelleen ja pitkään mörninyt Neste noussut kuukaudessa yli 15%.

Kaupungistuminen ja rakentaminen on jatkossa tutkassa enemmän. Korkojen lasku saattaa sinne tuoda hyvänkin piristävän vaikutuksen. Villit korttini, tosin vielä pienet sijoitukset, ovat Citycon ja Tulikivi. Vaihto etenkin jälkimmäisessä on kohtuullisen pientä, joten varovainen olen tämän kanssa. Tulikiven talkkikivikaivoshankkeen etenemistä seuraan ja sieltä se yllätys savolaiseen tyyliin suoattaapi tulla, vuoan suoattaapi tuo olla tulemattakii! Riski bisnes.

Mutta ei tässä vielä kaikki!

Hyvä voitto on luonnollisesti erinomainen asia, mutta ei elokuussa niin hyvää, ettei jotain pahaakin!

Ts. ennen kuin pienikään kateuden siemen "suuresta voitostani" ehtii juurtua kenenkään lukijan aivokuoreen, niin yksi merkittävä tappio on myös valitettavasti toteutumassa.

Voihan HANKO sentään!

Taustaksi: yritykseni on omistanut kaksi asuntoa, eli kerrostalokaksion E-Haagassa ja pienen rivitaloyksiön Hangossa. Kumpaakaan ei ostoajankohtanaan ole ostettu sijoitusasunnoksi, joten en näitä varsinaisesti huomio sijoituksina salkussa.

Nyt Hangon, 70-luvulla sen aikaisten standardien mukaan rakennetussa rivitalossa on sen rakenteissa havaittu vaurioita, jotka ovat pitkän ajan saatossa eskaloituneet ja aiheuttaneet sädesienen pesiytymisen rakenteisiin. Kyllä, oireita tästä on havaittu vasta nyt. Asukkaat ovat vanhoja ja pitkään taloyhtiössä asuneita. Korjauksiakin on vuosien saatossa tehty, mm. asuntojen kaikki kylpyhuoneet on uusittu. Mikään ei siis ostaessa, yli kolme vuotta sitten, viitannut ongelmiin ja taloyhtiöstä oli päällisin puolin pidetty huolta. Ostamani asuntokin oli täysin remontoitu ja kalustettu hyvällä maulla (kalusteet kuuluivat kauppaan).

Tutkimukset ja tarvekartoitukset on tehty, terveysviranomaiset todenneet, että ilman mittavia korjauksia asunnoissa ei voi/saa enää asua. Samaan aikaan on tehty hankesuunnitelma ja esitetty ylimääräisessä yk:ssa 13.8. kolme eri vaihtoehtoa. Näistä, menemättä yksityiskohtiin, ehdottomasti järkevin on esittää, että taloyhtiön hallitus tekee konkurssianomuksen käräjäoikeuteen. Ulkopuolinen juristi oli myös paikalla selvittämässä menettelyä.

Monille pitkäaikaisille asukkaille, joista useat iäkkäitä ja jo eläkkeellä, tämä on katastrofi! Niinpä minä en kehtaa tässä tilanteessa lainkaan valittaa! Sympatiani ja empatiani ovat vanhojen asukkaiden puolella. Minä pääsen kohtuu vähällä. Vakituisilta asukkailta lähtee parin kuukauden sisällä katto pään päältä, ellei pesänselvittäjän kanssa saa sovittua jonkinlaista jatkoaikaa. Uuden asunnon ostoon ei monellakaan heistä ole rahaa eikä vuokraaminenkaan ole halpaa varsinkin, kun joudut ehkä maksamaan muutaman kuukauden kahta yhtiövastiketta tai vuokraa.

Kolmen vuoden ajan sain asunnostani pienesti vuokratuottoa, joka ylitti reilusti vuotuiset kulut, mutta tappioita tästä nyt tietenkin kirjataan yrityksen tilille, eli en pysty tätä tappiota esim. henk.koht. NVIDIA-voitoista vähentämään. Enkä tiedä olisiko muutoinkaan onnistunut, koska kyseessä ei ole myyntitappio vaan osakkeiden nollaus. Tonttimaa on kaupungin.

Pientä stressiä tästä on kieltämättä aiheutunut. Onneksi asunnossa oli vain välttämättömimmät kalusteet ja vain vähän pientavaraa. Tein reissun Hankoon, surutyö on jo tehty ja asunto tyhjätty. Kaikki minkä olen voinut myydä, olen myynyt tai antanut pois ja jonkin verran olen heittänyt roskiin.

Summa summarum, kun käräjäoikeuden (ko.) päätös konkurssista tulee, siirtyy taloyhtiö ko:n nimeämän pesänhoitajan hallinnointiin. Yhtiövastikkeen maksuvelvoite päättyy vasta silloin, asui asunnossa tai ei. Ennen ko:n päätöstä maksamattomat yhtiövastikkeet (jos sellaisia on) kuuluu pesänhoitajan laittaa perintään. Taloyhtiön laina, sen verran kuin sitä on, tulee olemaan pankin tappio.

Enemmän kuin surullinen tapaus, mutta mikään edellä kirjoitettu, ei poista sitä elämystä ja kokemusta, minkä koin niinä kertoina, kun minun oli mahdollista viettää Hangon pienessä pesässä muutamia päiviä omaa aikaa. 

Aina kun astuin asuntoon, oli ensimmäinen ajatukseni: tässä pienessä lomapesässäni on kaikki mitä tarvitsen!

Monet kerrat pohtinut, että olisi aika luopua näistä asunto-omistuksista, mutta ihan näin en ollut ajatellut tuon Hangosta luopumisen suhteen käyvän. Viime keväänä jo mietin, että myyn sen, mutta sitten sain jälleen vuokrasopimuksen myötä vuodeksi lisäaikaa. Vuokrasuhde on nyt tietenkin purettu, kun nämä asiat tulivat ilmeisiksi.

Sanottakoon, että kukaan, yli kolmen vuoden aikana asunnossa asunut, ei ollut minkäänlaisista oireista tai ongelmista valittanut, siksi tämä katastrofi ja sen mittakaava tuli itselleni täysin puun takaa!

Kalastukunnan rapuilta 23.8.

Elokuussa oli jälleen mukava tavata sijoittajaystäviä ja tällä kertaa rapuillan merkeissä. Puhujaksi kutsuimme OP päästrategi Lippo Suomisen. Sanoman voisi tiivistää lyhyesti voihan Suomi sentään! Kovinkaan paljon valoa ei vielä tunnelin pääsää näy. Hesuli on mörninyt pitkään ja saattaa vielä jatkaa mörnimistään, joskin korkojen laskusta on odotettavissa ainakin jonkin asteista helpotusta. Kohenisiko ostovoima ja mitkä yhtiöt tästä hyötyisivät.

LS: "Tällä hetkellä teollisuus on sekä Euroopassa, että USAssa taantumassa. Palvelut vielä porskuttaa. 5.8. pitkät korot kävivät lyhyitä alempana, mikä on historiassa ollut enne tulevasta taantumasta."

Muutoinkin Suomen pörssi on tässäkin hetkessä haasteellinen sijoituskohde, kun huomioidaan Venäjän ja Kiinan tilanteet. Talouskasvun ja teollisuuspainotteisen pörssin haasteena on myös se, että Kiinan talous on edelleen suurissa vaikeuksissa

Lisäksi talouskasvun vauhdittamiseksi Suomi tarvitsisi uusia innovaatioita ja investointeja. Venäjän läheisyys ja pitkä yhteinen raja myös vaikeuttanee ulkomaalaisten innokkuuteen sijoittaa Suomeen.

Selvästi myös kalastajien parissa kiinnostus ulkomaisiin osakkeisiin on lisääntynyt.

Samppanja, viinit ja Näsijärvestä pyydetyt ravut Aalborgs Jubilaeums Akvavitin saattelemana maistuivat erinomaisesti ja keskusteltavaa riitti varhaiseen aamuun tälläkin kertaa! Elokuinen rapuilta muodostunee yhdeksi Kalastajien perinteistä jatkossa.

Mitä jatkossa, mihin sijoittaa???

Katselen, tutkailen ja harkitsen rauhassa. Tappioita pitää nyt ensin jostain myydä. Henk. koh. salkussa niitä olisi CapManissa, Remedyssä ja Cityconissa.  Kahta jälkimmäistä jo myyty vanhemmasta päästä ja lisätty vähän uusia halvemmalla (ehkä päätä pitää lyödä monta kertaa seinään, heh). Pieniä ovat nuo positiot ja niistä kotiutettavat tappiot, joten veroja makselen sitten aikanaan, mutta en tätä liikaa sure, sillä kyllähän sijoittamisessa on tarkoituskin tehdä voittoa. Paljon kurjempaa on myydä tappiolla ja hävitä rahaa!

Koska Suomi sijoituskohteena näyttää nyt hiukan aneemiselta, niin pohdin mahdollisesti lisääväni mm. Investor Ab (Scandinavian Berkshire& Hathaway) ja salkun ainoaa EFT iShares World Quality (omistus 4v. +72,7%), jota kautta kaikki maailman merkittävät isot yhtiöt (Nvidia, Apple, Microsoft, Meta, Visa, Eli Lilly, Novo Nordisk jne.) olisivat salkussa. Samoin Berk& Hath lisäys mahdollista. Näihin panostus olisi yksittäistä poimintaa helpompi tie, tosin ei varmaan niin jännittävää!

Haussa on kyllä jokin hyvä teknolgiayhtiö, jota saisi vielä kohtuu hintaan? NVIDIAN takaisin osto luonnollisesti myös harkinnassa, mutta ei nykyisellä kurssilla. Näin ainakin tässä hetkessä mietin. Disclaimer: Naisilla on tunnetusti oikeus muuttaa mieltään nopeastikin.

Myös demografiset muutokset, väestön ikääntyminen ja kaupungistuminen ja niihin sijoittaminen tulee kysymykseen. Ideoita otan vastaan?! Hoiva, terveysteknologia, lääketeollisuus, rakentamine jne.???

Ei Suomea sovi kokonaan unohtaa, mutta kyllä ajatuksissa on, että rahallinen paino uusissa sijoituksissa on tässä hetkessä rajojemme ulkopuolella. 

Lopuksi

Sometimes you win, sometimes you lose and learn. Tällä kertaa elokuun voitot ylittivät enemmän kuin selkeästi tappiot 👌

                     "It's not whether you're right or wrong, but how much money you make when you're right and how much you lose when you're wrong."  -George Soros-

HUOM! Suomen kesään kannattaa aina "sijoittaa", siinä voittaa varmasti!  -fk-


Tässäpä näitä päiväkirjamerkintöjä taas yhdelle kertaa enemmän kuin riittävästi! Jos jaksoit lukea loppuun, niin kommentit ovat aina tervetulleita!

Hyvää alkanutta syksyä, pidetään huolta toisistamme!

Elokuun toimet

Myynnit/vähennykset: Daimler Truck, NVIDIA, Remedy, Sampo, YIT

Ostot/lisäykset: Amazon, ASML, Banco Santander, Citycon, Consti, Kesko A, Microsoft, Remedy, UPM, Valmet